Oodi hiljaisuudelle

 

Mitä hiljaisemmaksi tulet, sitä enemmän pystyt kuulemaan. – Rumi

Hiljaisuus on portti sielun syvimpiin totuuksiin.

Jokin meissä tietää, että hiljaisuus on äänetön vastaus useimpiin kysymyksiin. Ihminen rakastaa hiljaisuutta ja kaipaa sen mahtavan tervehdyttävää voimaa. Huolestuttavasti tuo kaipuu ei useinkaan näy arjessa. Tarkoitan, että vaikka ei olisikaan melua, small talkia tai korvissa soivaa musiikkia, hetki täyttyy jollain muulla. Hiljaisella tekemisellä. Älypuhelimen taskusta kaivamisella. Siivoamisella tai ruoanlaitolla.

Hiljainen tekemättömyys antaa perspektiiviä. Viimekesäisellä hiljaisuuden retriitillämme seurailin erilaisia tapoja kohdata hiljaisuutta. Joku kulutti aikansa venytellen, toinen kävellen, makoillen tai lukien. Eräs rohkea istui tekemättä mitään. Levollinen oleminen on selkeästi epämukavaa, ainakin useille meistä. Hiljainen oleminen on varmasti yksi vanhimmista elämän totuuksia valottavista metodeista. Eikä tarvitse mennä niinkään suurten asioiden äärelle. Hiljaisuus hoitaa, huoltaa, palauttaa ja eheyttää, jo ihan sellaisenaan.

Hiljaisuus karkaa, jollei siitä pidä huolta.

Meillä on ääretön määrä hiljaisuutta torpedoivia sijaistoimintoja. Hiljaisuus ei ole enää itsestäänselvyys. Se saattaa vaatia asettautumista, päätöstä ja pysähtymistä. ”Sitten viikonloppuna” tai ”sitten lomalla” ei tuo hiljaisuutta lähemmäksi, vaan etäännyttää siitä. Jos hiljaisuus on haastavaa kohdata nyt, se on luultavasti sitä myös viikon päästä.

Miksi hiljaisuus sitten haastaa? Maaret Kallio kirjoittaa erinomaisessa kolumnissaan, että hiljaisuuden sietäminen kertoo mielen joustavuudesta. Uskalluksesta kurkistaa arjen touhuverhon taakse. Mitä mielessä liikkuu? Miltä elämäni oikeasti tuntuu? Pidänkö työstäni vai esitänkö? Jaksanko tätä tahtia vai yritänkö vain olla vahva? Onko parisuhteeni onnellinen vai onko siitä muodostumassa kulissi? Sietäminen auttaa astumaan kynnyksen yli, ja kerran hiljaisuuden voimasta otteen saatuaan ei enää hevillä päästä irti.

Hiljaisuus voi siis olla äärimmäisen pelottavaa. Kuulen usein, että pää täytyy saada tyhjäksi keinolla millä hyvänsä – yleensä kovalla urheilulla. Semmoinen pääntyhjennys on kuin väsytystaistelua. Ei se mieli sieltä oikeasti touhottamalla hiljene, olet vain liian väsynyt kuuntelemaan. Hiljaisuus ei vaadi tai ruoski, se ei väsytä tai usuta taisteluun. Se paljastaa sen, mitä on. Eivät mystikot, runoilijat ja viisausperinteiden kantajat turhaan pidä hiljaisuutta elämän perustana, viisauden lähteenä ja suurena hyveenä.

Hiljaisuus on pakattu armolla.

Hiljaisuus auttaa ystävystymään mielen kanssa. Tekemään tilaa uudelle, luovalle ja vahvistavalle. Joskus hiljaisuus toki tuntuu pakottavan armottomalta, koska mörötkin saavat tilaa tanssia. Mutta kaikki mielen liikkeet, pakahduttavat tunteet ja mustat ajatukset ovat kertomassa omaa viestiään. Jotain sellaista tärkeää, että joskus on syytä pysähtyä. Hengittää ja kuunnella hiljaisuutta ajatusten takana. Yleensä pelko ajatukseen tai tunteeseen uppoamisesta ja siellä vellomisesta aiheuttaa hiljaisuuden karttelua kaikin keinoin. Entä jos pakenemisen sijaan möröt, levottomat apinat ja tuskastuttavat luupit (= mielen mölinä) olisivatkin kutsu kuuntelemaan?

Minulle hiljaisuus on kultaa. Yhdessä vaiheessa hakeudun jos jonkinmoisiin hiljaisuuden retriitteihin ja istumalihaksia koetteleville meditaatiokursseille. Oli suuri tarve olla mielen kanssa. Vain minä. Osoittautui, että mieleni ei ollutkaan yksi, vaan siellä mesosivat moninaiset ristiriitojen ja vastakkainasettelujen voimat. Sen hiljentäminen oli absurdi ajatus. Eikä se sieltä ehkä yrittämällä hiljenekään, on mielipiteeni nykyisin. Kun kaikki ylimääräinen poistuu, jooga tapahtuu. Tarvitaan antautumista, hyväksymistä ja lempeyttä, jotta hiljaisuus kaiken takana paljastaa itsensä.

Hiljaisuus löytyy jokaisesta hetkestä.

Jos olet tarkkana, löydät hiljaisuuden kaikkialta. Sisään- ja uloshengityksen välisestä tilasta, tuulen huminan takaa, laineen liplatuksen lomasta. Se on siellä. Se jokin pohjavire, hiljaisuuden ääni, joka omaan ajattomaan tahtiinsa ylläpitää tätä universumia.

Vaali siis hiljaisuutta. Anna sille aikaa arjen keskellä. Tutustu siihen. Tunnetko sinä hiljaisuuden kutsun?

 

Maaret Kallion kolumnin voit lukea TÄÄLTÄ.