Pelkoa ja inhoa selinmakuulla

Rentoutuminen. Shavasana. Kuolleen asento. Joskus autuus, joskus yhtä taistelua. Mikä tekee rentoutumisesta niin vaikeaa?

Hyvänä päivänä shavasana tuntui helpolta. Suurimpana osana päivistä en millään malttanut pysyä paikallani, saati jäädä vapaaehtoiseen opettajan suosittelemaan 5-10 minuutin rentoutukseen selinmakuulla. Vuosikausia tein joogaharjoitusta, jossa rentoutumisen sijaan korostui tekeminen. Enemmän oli parempi. Jopa joogaopettajuuteni alkuvuodet menivät joogamatolla ponnistellen. Kunnes huomasin, että olin harjoituksen jälkeen usein ärtynyt, kiukkuinen ja turhautunut. Siis mitä, eikö kaikenlainen joogaharjoittelu olekaan hyvästä? Miksi näin tapahtui?

 

Stressireaktiosta rentoutumisreaktioon

Jooga alkaa siitä, kun parasympaattinen hermosto (lepää ja sulattele) herää. Vasta silloin keholle aukeaa mahdollisuus korjata itse itseään – pyrkiä tasapainoon. Jos harjoitus on dynaamista ja rentouttavat asanat, ja shavasana, loistavat poissaolollaan, loppurentoutus itse asiassa harvoin riittää aktivoimaan lepohermostoa tarpeeksi. Tarpeeksi tarkoittaen sitä, että harjoitus olisi ollut sekä fysiologisesti että kokemuksellisesti palauttava. Ärtyneisyys ja turhautuminen ovat selviä merkkejä siitä, että palautumista tuskin on tapahtunut lainkaan. Hermosto on puksuttanut suoritusvaihteella sympaattisessa (taistele tai pakene) tilassa, eikä muutama minuutti selinmakuulla ole ehtinyt käynnistää kehon luonnollisia palauttavia prosesseja.

Herbert Benson, Harvard Medical Schoolin professori, kehitti ja käytti termiä rentoutumisreaktio (relaxation response) kuvatessaan kehon kykyä siirtyä aktiivisen hermoston tilasta lepohermoston tilaan. Eläimillä tämä reaktio aktivoituu automaattisesti uhan ollessa ohi. Ihmisillä uhka tai yleisemminkin mielikuva uhasta jää pyörittämään sympaattisen hermoston rattaita, eikä loppua näy. Uhka on usein täysin abstrakti: vaikkapa pelko itsensä nolaamisesta esiintymistilanteessa. Ihminen onkin harvinainen laji, jopa ainoa laatuaan, joka kykenee aikaansaamaan stressireaktion jostain kahden viikon päästä *ehkä* toteutuvasta skenaariosta!

 

Pelko määrittää elämäämme

Stressi on pohjimmiltaan aina pelkoa; alkukantaista jatkuvasta vaarojen ja uhkien tarkkailusta syntyvää. Pelkäämme, että kaikki ei olekaan hyvin, ja on hyvin hankala uskotella itselleen järjellisesti, että nou hätä. Pelkäämme paljastumista, riittämättömyyttä, kontrollin menetystä. Olemme tottuneet pelkoon – ja sitä myötä stressireaktioon. Nykyisin ympäristön ärsykkeiden valtava määrä pitää huolen siitä, että uhat eivät ole ainakaan vähenemään päin. Rentoutumisreaktiosta on sitä myötä tullut jotain hitusen unohdettua. Jotain, mihin keho-mieltä on syytä totuttaa ja valmentaa. Aikaisempaa rentoutumisesta kertovaa blogitekstiäni lainaten:

”Todellinen rentoutuminen alkaa irtipäästämisen harjoittelusta, mikä on aluksi vaikeaa. Meillä on nimittäin alitajuinen pelko siitä, että jos päästämme irti, jäljellä ei ole mitään. Että kuolemme. Tai että me emme ole enää mitään, emmekä pääse enää takaisin siihen tilaan, jossa olemme jotain. Rentoutumista ei voi tehdä tai suorittaa – on vain päästettävä irti. On siis voitettava irtipäästämisen pelko, yritettävä löytää rauha ajatuksesta, että ilman mitään kiinnityksiä olemme itse asiassa eniten olemassa, eniten itsejämme.”

 

Tarvitaan lisää troijalaisia hevosia!

Helpoin tapa opettaa keho-mieltä rentoutumisreaktion aktivoimiseen on huijaaminen. Koska emme pysty päätöksellä päättämään tahdosta riippumattoman hermoston toiminnasta, tuota tiedostamattomasti toimivaa elämämme määrittäjää saattaa aluksi joutua maanittelemaan muilla tavoin.

• Jooga-asanat ovat tähän loistava keino. Ne toimivat kuin troijalainen hevonen: salakavalan varmasti. Älykäs ja rentoutumisen kautta soljuva joogaharjoitus jättää keho-mielen taivaaseen maan päällä. Shavasana on kuin turvapaikka, johon palaat aina uudelleen ja uudelleen.
• Hengitys lienee helpoiten lähestyttävimpiä tapoja vaikuttaa hermostoon. Jokaisen saatavilla on hengittää rauhallisesti ulos sierainten kautta. Tiedostamatonta, optimaalista hengitystapaa pystyy harjoittamaan vaikkapa juuri rauhallisen joogaharjoituksen yhteydessä.
• Pysähtyminen ja laukkaavien ajatusten tietoinen rauhoittaminen auttaa olemaan tarttumatta jokaiseen ärsykkeeseen. Ajattelen, että ärsykkeisiin reagointi ja sitä kautta aktivaatiohermoston jyllääminen ovat pitkälti keskittymis- ja rauhoittumiskyvyn puutetta. Kykyjä pystyy treenaamaan…
• … mutta pohjimmiltaan kyse on mielestä ja syvään juurtuneista uskomuksista itsestä ja maailmasta. Niihin pureutuminen voi auttaa kysymään oikeita kysymyksiä ja johdattaa ymmärtämään juurisyitä, pelkoja. Peloista on kuitenkin lähes mahdoton päästää tietoisesti irti, eikä ajattelemalla saavuteta onnea. Teot ratkaisevat.

Tutustuin harjoitukseen, jossa sai vain olla. Piti kyllä kohdata itsensä, monesti. Piti harjoitella ja välillä olla myös vähän puoliväkisin. Ja sitten antaa olemisen tulla puhtaasta nautinnosta. Ymmärsin, että joogasuorittamiseni ja addiktioni kehittymiseen eivät millään tavoin palvelleet elämääni. Kerrosten kuoriminen paljasti edelleen rikkinäisen sisuksen. Nöyrryin. Vaikka kuinka tietoisesti tietää, se, miten toimit elämässä, paljastaa sinut. Ja sitähän me pelkäämme! Irtipäästämisestä tuli mantrani, ja minusta mantranlaulaja.

Joogan päämääränä on aina tasapaino ja harmonia – kehossa, mielessä ja elämässä. Sekä fysiologiseen että kokemukselliseen, eli kokonaiseen tasapainoon juurtuminen tulisi olla jokaisen joogaharjoituksen kulmakivi. Tuo tasapainon tila ratkaisee monia ongelmia kuin itsestään. Ehkä yhtenä aamuna huomaat, ettei kiire enää määritä elämääsi. Ehkä lentopelkosi on laimentunut. Ehkä ihmissuhteesi voivat ällistyttävän hyvin. Ja ehkei jokainen puhelimen viestiääni saa sinua enää keskeyttämään tekemistäsi ja jokainen ajatus vie sinua mukanaan. Ehkä vihdoin koet olevasi kokonainen, itsenäinen ja eheä.

 

>>> Klikkaa taukojoogaharjoitukseen <<<

Nautiskele mukavuusalueella tai sen ulkopuolella tämän taukojoogaharjoituksen aikana!

12 minuuttia lempeyttä, liikettä ja pysähtymistä.